Kansallispuistojen liikenneyhteyksistä ja pyöräilystä

Örö, Saaristomeren kansallispuisto

Örö, Saaristomeren kansallispuisto

Mainio Eräloki podcast on jaksojen varrella nostanut usein esiin tärkeän teeman: Kuinka päästä kansallispuistoihin ilman (omaa) autoa? Aihe sai ansaitusti oman jaksonsa, jossa Taukomatkakin mainitaan. Lähetin nimittäin kommentin mimmien studioon, että fillarilla tai juna-fillari -yhdistelmällä pääsee moneen paikkaan.

 

Podcastissa pohdittiin, että pyöräily on jännä idea, mutta ei sovi kaikille. Studiossa myös mietittiin miten fillarilla retkeily (kansallispuistoissa) oikein onnistuu. Olen täysin samaa mieltä, että polkupyörä ei ole kaikenkattava ratkaisu kansallispuistojen ja muiden luontokohteiden saavutettavuusongelmiin. Ajattelin kuitenkin avata käytännön asioita ja omaa retkeily-, matkailu-, ja liikkumisfilosfiaani hieman. Toivottavasti se inspiroi muitakin kokeilemaan pyöräretkeilyä.

 

Ensinnäkin, olen matkannut fillarilla tai junan ja polkupyörän yhdistelmällä tähän mennessä viiteen kansallispuistoon Suomessa: Nuuksioon , Teijoon, Tammisaaren saaristoon, Repovedelle  ja Sipoonkorpeen. Suomalaisten kansallispuistojen lisäksi vastaavia retkiä ovat olleet pyöräily Oulusta Hailuotoon, pyörämatka Parikkalasta Punkaharjun kautta Savonlinnan, Aulangon puistoon (pyöräily Lempäälästä Vehoniemen harjun kautta Hämeenlinnaan) ja menneen kesän kaksi pyöräretkeä Viron luontokohteisiin ensiksi Paldiskin suuntaan ja myöhemmin Lahemaan kansallispuistoon. Mainituilla retkillä polkupyörän ja luontokohteeseen tutustumisessa on ollut kaksi erilaista ja toisiaan täydentävää lähestymistapaa:

 

Kansallispuistoissa on reittejä, joita voi pyöräillä. Nuuksiossa ja Repovedellä liikuin pääasiassa polkupyörällä lyhyitä kävellen tehtyjä tutustumisia lukuunottamatta. Tällöin varsinaisia vaelluskantamuksia ei ole ollut vaan tavarat oli pakattu pyörälaukkuihin ja mukana on ollut lisäksi vain päiväreppu. Tällöin pitää ottaa huomioon, että pyörää pakaaseineen ei halua jatkuvasti pakata ja purkaa eikä pyörälaukkuja (ainakaan jos on teltta, makuupussi ja retkikeittiö mukana) ole kovin kätevää kannella pitkiä matkoja. Pakattua fillaria ei myöskään mielellään jätä vartioimatta kovin kauaksi itsestään tai pitkäksi aikaa.

 

Toinen tapa on mennä kohteeseen pyöräilemällä, jättää fillari parkkiin, siirtää tavarat turvalliseen paikkaan ja tutustua kohteeseen jalan päiväretkeillen. Tämä toimi hyvin esim. Jussarössä. Jätin pyörän mantereelle ja kannoin satulalaukut venekyydin jälkeen saareen, josta olin varannut hostellimajoituksen. Huoneessa tavarat pysyivät tallessa päivien ajan. Samalla reissulla Teijossa yövyin teltassa ja jätin iltasella suurimman osan tavaroista telttaan kun kävin kiertämässä Matildan kierroksen. Täytyy sanoa,että hieman mietitytti jättää tavarat vartioimatta. Näissä tilanteissa voisi tietysti kysyä saisiko tavarat jättää kahvittelun tai lounaan jälkeen päiväksi luontokeskukseen sen aukioloaikana ja noutaa ne iltasella patikoinnin jälkeen.

 

On totta, että pyöräily kulkutapana ei ole kovin kätevä, jos pääasiana on lähteä rinkan kanssa useamman päivän vaellukselle ja haluaa vain päästä reitin lähtöpisteeseen ja aikanaan on tarve päästä toisesta pisteestä takaisin kotiin. Kenties pohdit Suomen vuodenaikoja. Vaikka pyöräilen arkimatkat ympäri vuoden, (pyörä)retkeilen silloin kun tiet ovat sulat ja lämpötila plussan puolella. Toisinkin voisi olla, katso vaikka Tanelin (pyörä)matkoja eteläisen pallonpuoliskon talvessa.  

 

Saattaa olla, että edellä kuvaamani pyöräretkeilyn tavat kuulostavat rajoittavilta kun pohdit niitä suhteessa siihen ideaan joka sinulla on tällä hetkellä retkeilystä, matkailusta ja liikkumisesta. Itselläni ajatus pyöräilyn ja retkeilyn yhdistämisen mahdollisuuksista on vasta avartumassa, telttamajoituksen erinomaisuuden ymmärtäminen oli yksi vapauttava oivallus. Pyöräily tuo mielenrauhaa monella tasolla. Vauhti on sopivan verkkainen, voin itse päättää aikatauluista ja reiteistä, yhteys ympäröiviin (sää)olosuhteisiin on esteetön hyvässä ja pahassa. Ennen kaikkea kyse on myös arvoista, pyöräretkeily ja -matkailu ei ole ristiriidassa perimmäisten arvojeni eli ympäristön ja luonnon kunnioittamisen kanssa. En ole kategorisesti luopunut lentämisestä, mutta olen enemmän sinut hitaan lähimatkailun kanssa kuin lentäessäni kauas.

P.S. Kirjoitan tätä tekstiä Saaristomeren kansallispuistossa  Örön saaren  residenssivieraana. En tullut tänne fillarilla. On oma tarinansa kuinka roudasin kuukauden tavarat ja kahden viikon ruoat kotoa tänne ilman autokyytiä. Matkaan tarvittiin ainakin rinkka, kaljakärryt, toimiva joukkoliikenne Helsingissä, vaihdollinen bussiyhteys Taalintehtaalle, taksi Kasnäsin satamaan ja lautta saarelle. Marraskuun kotini seinää vasten nojaa fillari, mutta sitä en ole vielä käyttänyt sillä saaren mittakaava sopii parhaiten kävelyyn.

Marja

2 Comments

  1. Hyvä teksti 🙂 Tätä olen itsekin monesti pohtinut, kun kävisimme mielellämme luontokohteissa, mutta suurimpaan osaan kansallispuistoista ei tunnu olevan autottomilla mitään asiaa. Itsekin olen lähimatkailun ystävä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *