Menneen kesän retkijuttuja: Punkaharjun kansallismaisemissa

Harjutie.

Harjulla.

Suomi 100 -vuoden matkaohjelmaan sopii erinomaisesti vuoden retkikohteeksi äänestetty Punkaharju. Komean harjutien tiesin, mutta en ollut tullut ajatelleeksi, että myös kiskoja pitkin pääsee harjulle. Tämän oivalluksen seurauksena jälleen pohdin, miksi ymmärsin lähteä tutustumaan harjuihin menneenä kesänä? Tarkemman suunnittelun tuloksena hankin menolipun Parikkalaan, jossa pitäisi vaihtaa Savonlinnaan menevään kiskobussiin. Parikkalasta suunnittelin pyöräileväni pikkuhiljaa viikon mittaan Savonlinnaan ja sieltä junailen Parikkalan kautta takaisin.

Kirkasvetisiä järviä jaksoi ihastella tovin jos toisenkin.

Kirkasvetisiä järviä jaksoi ihastella tovin jos toisenkin.

Tarkempaa reittisuunnittelua aloin tehdä vasta menomatkalla junassa ja mietin, että miten ihmeessä saan neljä yötä kulutettua matkaan, Parikkalasta Savonlinnan on vain reippaat 60 km. Harjumaisemiin saavuttuani ymmärsin, ettei ongelmaa ole. Vaikka pyöräiltäviä reittejä ei harjualueella ole loputtomasti, on kiva jättää fillari välillä mäntyyn nojaamaan ja kiertää polkuja kävellen.

 

Matkalla Parikkalasta harjuille koukkasin Putikon kylään ja suosittelen tätä lämpimästi. Kun saavuin järvenrannan läheiselle tiiviille kylänraitille, vastassa oli huolella entisöityjä julkisivuja ja pihapiirejä. Kääntöpaikkani oli Putikon asemamiljöö, nykyisin Savisepän myymälä-näyttely. Keramiikkaa en voinut ostaa pyörämatkalle, mutta onneksi seppä myi myös jäätelöä. Kaupanpäällisiksi sain tukun, myöhemmin toimivaksi todettuja, suosituksia tuleville matkapäiville. Putikon kylän historia juontaa juurensa sahateollisuuteen 1700-luvulle. Kauppaa tai kahvilaa kylässä ei ollut, mutta kävijää saattaa kiinnostaa pieni uimaranta venesataman yhteydessä. Viittoja ei ole, mutta ranta sijaitsee Savisepän pihapiirin kohdalla radan toisella puolella. Kulku rannalle on sahayhtiön risteyksestä.

Putikon hiljentynyt asema.

Putikon hiljentynyt asema.

Putikon venesatama.

Putikon venesatama.

Matka jatkui kohti varsinaista kohdetta Punkaharjun kuntakeskuksen kautta. Taukopullaa söin kunnantalon kahvilassa. Harkitsin eväiden täydennystä kaupassa mutta ajattelin että kyllä harjuiltakin joku kauppa löytynee. Periaatteessa juu (Harjunportti), mutta valikoimat olivat kyllä vaatimattomat. Kahvilat ja ravintolat pitävät onneksi huolen ettei retkeilijä pääse nälkiintymään. Harjunportista kannattaa laittaa muistiin mahdollisuus  vuokrata retkeilyvälineitä polkupyöristä monenlaisiin veneisiin.

 

Kepeä valmistautuminen yllätti retkeilijän myös siinä, etten ollut tajunnut harjualueen olevan luonnosuojelualuetta. Telttailulle ei siis ole siellä sijaa. Kiitin mielessäni Saviseppää vinkeistä ja suuntasin Hepokatin maatilamajoitukseen. Telttapaikka (2 hlölle) maksoi 15 eur/vrk. Palvelukonseptia oli viritetty erityisesti lapsiperheille elämellisine maatilan ohjelmineen. Loppujen lopuksi oli ihan hyvä idea pystyttää teltta kahdeksi yöksi, jotta saatoin pyöräillä harjuilla kevyemmällä kuormalla yhden päivän. Loppujen lopuksi jäin vielä kolmanneksi yöksi ja varasin huoneen, koska käytännössä satoi vuorokauden putkeen. Hepokatin kahviossa on tarjolla paljon maistuvaa ja itse leivottua. Söin aika monta pullaa reilun parin päivän aikana.

Hepokatissa voi puuhastella vaikkapa laittamalla heiniä seipäälle.

Hepokatissa voi puuhastella vaikkapa laittamalla heiniä seipäälle.

Pitkään aikaan paras ravintolakokemus löytyi kuitenkin Hotelli Punkaharjusta, eli entisestä Valtion hotellista. Odotukset olivat korkealla ja täyttyivät! Lounasbuffa (26 eur) tarjosi kolmea kalaa, joista yksikään ei ollut lohi, kolmella hyvin eri tavalla: Savumuikkuja, särkimoussea ja graavattua siikaa. Sieniäkin oli kolmella tavalla: sienisalaattina, palsternakan kanssa ja pateena. Lisäksi vihreää salaattia, pikkelöityjä kasviksia, joitain lihaisia asioita ja samettista kasviskeittoa. Buffa oli erinomainen kokonaisuus, jossa yksittäiset ruokalajit eivät jyränneet muita makumaailmallaan. Esillelaitossa oli panostettu yksityiskohtiin, sama näkyi muutenkin kautta linjan salissa miljöössä. Ehkä joskus on syytä kokeilla myös majoittumista. Syysretkille näyttäisi olevan majoitustarjouksia. Ruoan ja viinin ravitsemana ja mieli kepeänä kiertelin polkuja Valkialammen ympärillä. Seuraavana päivänä muistelin ruokaelämystä ja iloitsin repuntaskuun unohtuneesta, hotellin puodista ostamastani tattisuklaakeksistä.

 

Yhden yllättävän asian opin jo ennen retkeä: Taideinstituutio Retrettiä ei enää ole. Tarkemmin ajatellen sen ei olisi pitänyt olla yllätys, koska viimeksi olin nähnyt uutisointia Retretin näyttelyistä? Museokorttia pääsi kuitenkin käyttämään metsämuseo Lustossa. Suomen metsä(teollisuuden)vaiheita esitellään varsin inhimillisellä ja ihmislähtöisellä otteella. Kuvaus “Metsä on aina ollut suomalaisen toimeentulon ja kulttuurin perusta” totisesti pitää paikkansa. Näyttelyssä on myös toiminnallisia osia, kuten metsäkoneiden kokeilua simulaattorilla ja oikealla pienellä koneella. Harmillisesti Lustoa lähellä olevat luontopolut ja hoitokoti Finlandian rakennus jäivät näkemättä kun huolestuin teltan kiinnityksistä yllättäen nousseessa tuulessa.

 

Punkaharju Luontoon.fi-sivuilla

Putikon Hovi (palveluille on myönnetty Pohjoismainen ympäristömerkki, Joutsenmerkki)

Harjun Portin palvelutarjonta

Saviseppä Hannu Sairanen (Putikon kylä)

Maatilamajoitus Hepokatti

Hotelli Punkaharjun ravintola

Metsämuseo Lusto

Marja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *