Vuoden 2016 kohokohta: Hailuoto

Marjaniemen luotsikalustoa

Marjaniemen luotsikalustoa

Kulunut vuosi oli ennen kaikkea lähi- ja kotimaanmatkailun vuosi. Joulukuun pimeydessä kulkiessa mietin että todellako vain yksi (1) ulkomaanmatka tuli tehtyä. Sitä ei sovi väheksyä. Pimeyden väsyttämälle ja talven kohmeuttamalle matkalaiselle auringolla on uskomaton vaikutus. Lisäksi Portugal kohteena jopa ylitti odotukset.  Kuitenkin, vuoden kärkihetket nousevat retkiltä Suomeen. Pääsin kokemaan keskikesän valon Ylläksellä ja heinäkuisen sumun Hangossa. Kuopio tarjosi lämpimän sieniretken Puijon rinteillä. Helsingin elokuuhun sattui lämpimiä mutta pimeneviä loppukesän öitä, monia miniretkiä kaupungin sisällä ja lähiseudun luontoreiteille. Yksi on kuitenkin mielessä yli muiden, nimittäin Hailuoto.

Oikeastaan Hailuodon retki taisi olla tuuppaus blogin avaamisintoon. Juhannuksen jälkeen päätin viettää vielä muutaman päivän Oulussa ja toteuttaa retken, joka on ollut mielessä jo vuosia. Varasin huoneen kahdeksi yöksi Sinisen pyörän kievarista ja suuntasin fillarin kohti lauttasatamaa. Hailuotoon pääsee bussillakin, mutta pyörämatka Oulun keskustan pohjoispuolelta on varsin kohtuullinen. Kievariin ja Hailuodon, hmm, keskustaan matkaa kertyy viitisenkymmentä kilometriä ja lauttamatka päälle. Niin on, että lähelle on pitkä matka ja tytön piti muuttaa etelään ennen kuin tämä retki tuli tehtyä. Mikä saaressa sitten oli niin erityistä? Yritin ennakkoon etsiä blogeista juttua saaresta mutta tarjonta oli melko niukkaa. Odotuksia ei suuresti ollut, vaikka lapsuudesta muistin varsin vaikuttavat hiekkarannat Marjaniemessä.

Kalasatamassa

Kalasatamassa

Tunnettu tosiasia on, että lauttamatkassa on oma erityinen tunnelmansa. Hetki kun ei itse voi eikä tarvitse tehdä mitään vaan katsella ensin loittonevaa ja sitten lähestyvää satamaa Hailuodon lautta kulkee kesäisin kerran tunnissa eikä maksa mitään. Tumpelonkaan kartanlukijan ei tarvitse saarella pelätä eksymistä. Saaren halki lauttasatamasta kylän kautta Marjaniemeen kulkee päätie jolta on mahdotonta ajaa harhaan. Niinpä keskityn ihastelemaan kangasmetsiä ja peltoja, välillä pysähdyn väistämään lautalta kylälle pyyhältävää autojonoa. Sitten on taas pitkään hiljaista.

Ennen kylää poikkesin Luovon puojiin, jossa on mm. erinomaisen houkutteleva ja kaunis villasukkavalikoima. Olen sen verran uskollinen sesongille, että tyydyn kesähattuun. Kylällä on kaksi kauppaa ja ilmeisesti toisinaan ruokaa tarjoavia kuppiloita mutta lounastan alkuun majapaikkani Kievarissa. Tässä vaiheessa alkaa jo ihmetyttää olenko tosiaan majapaikan ainoa yöpyjä keskellä kesää? Illalla ajan vielä Pöllän rantaan ihastelemaan hiljaisuutta, rannalle vedettyjä kalaveneitä ja lähistöllä laiduntavia lampaita. Lähellä on pari lomakylää mutta muita ihmisiä tai liikennettä ei juuri ole.

Pöllässä

Pöllässä

Kokonaisen saaripäivän aloitan pyöräilemällä Marjaniemeen majakan juurelle aamiaiselle. Kalasatama, oranssit luotsiveneet tummaa merta ja taivasta vasten ja lokkeja. Sivistynein kulkumuoto matkailijalle on tietysti kävely, joten jätän pyörän satamaan ja kävelen hietikoita ja pistäydyn metsän puolella Hannuksenlammen reitillä.

Pooki ja pyörä

Pooki ja pyörä

Iltapäiväretkelle sopiva kohde on Keskiniemen pooki 7 km retkeilyreitin päässä. Reitti kulkee pääosin metsä- ja maastoteitä pitkin, mutta monia pätkiä jouduin taluttamaan hiekkateiden (kirjaimellisesti) upottaessa pyörän alta. Kartassa reitti onkin merkitty kävely- eikä pyöräreitiksi. Perillä odottaa jälleen upea hiekkaranta, kuuluisa pooki, muutama hiljainen mökki ja joukko ei niin hiljaisia lokkeja. Valitettavasti rantaviivalle ei ole mitään asiaa lokkien pesimäaikaan. Entäpä itse pooki? Kyseessä on saaren vanhin säilynyt merimerkki 1800-luvun puolivälistä. Lepuutan kehoa ja mieltä hiekalla makoillessa. Tässä olen kahden tulen välissä: Lähempänä rantaa saan kimppuuni lokit ja metsäreitillä hyttyset. Parempi kerätä voimia pookin juurella ja taittaa paluumatka Marjaniemeen pysähtymättä.

Marjaniemen maamerkki

Marjaniemen maamerkki

Ennen Keskiniemeen lähtöä lounastin sympaattisessa ja kirkkaasti saaren parhaassa ravintolassa Luodossa (punainen talo valokuvassa majakan kupeessa). Retkeltä palatessa lounaan tilalle on vaihtumassa päivällislista. Taisi olla ensimmäinen kerta kun aiempi käyntini ravintolassa muistettiin ja mainittiin sanoilla “ei kai sulla nyt voi jo olla nälkä”. Helposti! Erityismaininnan arvoinen oli ehkäpä maailman parasta makua, mesimarjoja sisältänyt jälkiruoka.

Näillä eväillä jatkoin matkaa majapaikkaan mutten malttanut vielä jäädä lepäämään. Aivan lähellä on Kirkkosalmen lintutorni, johon kapusin ihmettelemään maisemia. Hiljaista oli vaan ei yksinäistä. Paikallinen herrasmies tarkkaili lintuja ja hoksautti minulle kauempana laiduntaneet hirvet. En voinut olla ihmettelemättä ääneen missä kaikki ihmiset ovat, parhaana lomakautena. Saari tuntui täydelliseltä ainakin kaltaiselleni mukavuudenhaluiselle ulkoilijalle: Päiväretkille sopivia reittejä kävelijälle ja pyöräilijälle vaihtelevissa maastoissa. Ei ehkä keskellä erämaata mutta ei ollut ruuhkista riesaksi. Merellistä ympäristö ja historiaa riittää. Ravintoloitakin löytyy jos ei halua nauttia eväitään pelkästään leiritulilla. Ja kaikki tämä reippaan pyörämatkan päässä Oulusta. Tai Kempeleestä, nykyään jotkut pitkän matkan junat pysähtyvät Kempeleen asemalla ja matka Hailuotoon on sieltä hieman lyhyempi kuin Oulusta.

Lintutornin rauhassa

Lintutornin rauhassa

Toisena aamuna lähdin varhain kohti satamaa. Pelloilla leijui aamuinen usva ja oli, jos mahdollista, vieläkin hiljaisempaa kuin edellisinä päivinä.

P.S. Eläväisempää tunnelmaa arvostava hakeutuu saarelle tietysti Bättre Folk -festivaalin aikaan kesällä tai siikamarkkinoille lokakuussa. Ks. myös Hailuodon kunnan matkailusivut

Marja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *